Senni

Salamako ei iske kahdesti samaan paikkaan? Meille se iski syöpätuomion kahdesti kuukaudessa. Ensin lokakuussa 2011 mieheni isältä löydettiin suolistosyöpä, paranemisprosentti 0 ja ennustettu elinaika 4 kuukautta. Kuukautta myöhemmin marraskuun 15. päivä esikoisemme Sennin muutaman viikon pahoinvoinnin syyksi selvisi aivokasvain pikkuaivoissa.

Ensimmäinen ajatus oli, että lapsilla on syöpää vain Elämä lapselle -konsertissa telkkarissa, ei se ole totta. Toisena tajusin, että lapseni voi kuolla. Huusin lääkäreille; eihän meidän Senni kuole?! Kumpikaan lääkäreistä ei voinut luvata etteikö kuolisi, lupasivat tehdä kaikkensa ettei kuole.

Senni oli vasta 4,5-vuotias ja pikkusisko juuri täyttänyt 2 vuotta, kun meidän perheen toinen elämä alkoi. Kaikki meni uusiksi, Senni joutui jäämään pois perhepäivähoidosta, kerhosta ja harrastuksista ja minä pois töistä.

Sairaalasta tuli meille toinen koti ja perhe oli jaettu kahtia. Toinen vanhemmista oli Sennin kanssa sairaalassa ja toinen pikkusiskon kanssa kotona. Kasvain leikattiin ja leikkaus meni hyvin, lähes kaikki saatiin pois. Kasvain oli erittäin harvinainen ja aggressiivinen, joten hoidot oli aloitettava heti. Ennen joulua Senni sai ensimmäiset sytostaatit. Ja heti vuodenvaihteen jälkeen toiset ja kolmannet.

Arki alkoi rullaamaan, isä meni töihin, pikkusisko takaisin perhepäivähoitoon ja minä Sennin kanssa sairaalassa tai kotona. Saatiin paljon uusia ystäviä sairaalasta ja hoidotkin tehosivat hyvin. Helmikuussa 2012 kasvainta ei enää ollut, mutta koska kyseessä oli aggressiivinen kasvain, oli kaikki hoidot silti käytävä läpi. Yhteensä 6 sytostaattijaksoa, 30 kertaa sädehoitoa nukutuksessa ja autologinen kantasolusiirto. Kaiken tämän jälkeen vielä vuosi infektioeristystä.

Huhtikuussa 3 päivää Sennin 5-vuotissyntymäpäivän jälkeen ukki kuoli. Oman tyttären syöpähoitojen aikana mieheni joutui kantamaan isänsä hautaan. Sennin viimeinen hoito oli elokuussa, jonka jälkeen alkoi toipuminen rankoista hoidoista. Infektioeristyksen aikana olimme paljon tekemisissä toisten syöpälapsiperheiden kanssa, meillä oli iso tukiverkko perheistämme ja ystävistä ja Sennin sydänystävänä pienestä asti ollut tyttö kulki Sennin vierellä koko ajan.

2013 elokuuta odotettiin innolla. Senni aloittaa eskarin ja minä menen töihin. Normaalia elämää odotellessa ostimme kesämökin, jossa vietimme kevään viikonloput. Senni valitteli välillä jalka- ja selkäsärkyä, josta hädissäni ilmoitin sairaalaan. Säryt olivat normaaleja 6-vuotiaan kasvukipuja.

Toukokuussa meille oli iso asia, kun Sennin infuusioportti eli lääkenappi rinnasta piti poistaa. Siinä tuli takapakkia infektion vuoksi. Ja yhtäkkiä äkillisesti Sennin täti menehtyi sairauskohtaukseen. Taas kesken lapsemme syöpätaistelun mieheni kantoi tällä kertaa siskonsa hautaan. Väkisin tuli mieleen, ei kahta ilman kolmatta.

Kesäkuussa pääsimme infuusioportin poistoon ja kaiken piti olla hyvin. Kunnes viikon päästä Senni huusi illalla jalkasärkyään tuskissaan. Lähdimme heti sairaalaan ja aamulla neurologi halusi tutkia Sennin. Vastaus oli; jotain siellä on, kuvataan juhannuksen jälkeen. Magneettikuva otettiin kuitenkin jo ennen juhannusta ja tiesin taudin uusineen. Vastaukset saimme jo ennen juhannusta; tauti oli pahasti levinnyt selkään ja kasvaimia myös päässä, eikä sitä tulla koskaan saamaan kokonaan pois. Minä lähdin sairaalasta kotiin ja isä jäi sinne vielä Sennin kanssa. Kun Senni tuli kotiin, hän oli sylissäni ja itkien sanoi; anteeksi äiti, että mulle kävi samoin ku ystävälleni. Saman ikäiselle pienelle ystävälle, jonka syöpä oli uusinut vähän aiemmin.

Juhannus meni sumussa mökillä ja sieltä suoraan sairaalaan. Tautia yritettiin hidastaa ja kipuihin Senni sai sädehoitoa. Selästä leikattiin yksi kasvain pois, jotta kivut hellittäisivät. Senni sai sytostaatteja ja kaikki toivoimme ihmettä, jota ei kuitenkaan tullut.

Maaliskuussa vähän ennen Sennin 7-vuotispäivää oli viimeinen magneettikuva ja tauti oli levinnyt rajusti. Alettiin hoitamaan kipuja ja suunnittelemaan Sennin viimeisiä syntymäpäiväjuhlia. Niitä juhlittiin monta päivää. Pidettiin juhlat, joissa oli toisia syöpälapsia, sairaala järjesti meille kotiin taikurin ja limusiinilla mentiin katsomaan Voice of Finlandin kenraaliharjoituksia. Mike Monroe antoi Sennille syntymäpäivälahjan ja oli järjestänyt yllätykseksi tuomarien ja bändin esittämän onnittelulaulun. Juhlat oli täydelliset ja ikimuistoiset, samalla hirveät kun tiesimme niiden olevan Sennin viimeiset.

Senni oli väsyneempi, mutta odotti kovin FC Interin kummiottelua, jossa syöpälapset saivat saattaa pelaajat kentälle. Sennille oli selvää, että hän saattaa ystävänsä Severi Paajasen. Ja niin he tulivat iloisesti kentälle yhdessä Severin työntäessä Senniä pyörätuolissa. Tuon ottelun Senni jaksoi vielä hyvin, mutta kotimatkalla oli väsynyt ja päiväpäivältä vain väsyi.

Kävimme vielä Zoolandiassa ja se jäi meidän viimeiseksi yhteiseksi retkeksi. Tiesin seuraavan lähdön kotoa olevan viimeinen ja se oli vappuaattoiltana. Senni halusi itse sairaalaan kipujen vuoksi. Mekään emme halunneet saattohoitoa kotona, koska halusimme olla loppuun asti äiti ja isä.

Senni sai kovia kipulääkkeitä ja suurimmaksi osaksi nukkui. Pikkusisko kävi jokainen päivä katsomassa Senniä sairaalassa, jopa viimeisenä päivänä vähän ennen kuin Senni lähti. 22.5.2014 alkuillasta Senni lähti tuulen mukaan ukkinsa, tätinsä ja liian monen ystävänsä luo taivaaseen. Ensimmäinen tunne oli helpotus, nyt ei ole enää kipuja ja syöpä ei Sennin mukaan päässyt.

Vielä oli järjestettävä Sennin hautajaiset, Sennin viimeiset juhlat. Koko suku, Sennin kummit ja ystävät olivat apuna ja juhlat olivat Sennin näköiset. Kolmas vuosi peräkkäin, kun mieheni kantoi arkkua. Nyt se oli oman tyttäremme.

Ystäväni sanoja lainaten Senni oli maailman pienin aikuinen, pieni suuri ihminen, joka huolehti aina muista. Rakas lapseni, vielä me tavataan!